tiistai 27. maaliskuuta 2018

SHL klo 20.00-20.30
Tänään pelataan kaksi SHL-puolivälierää sekä yksi nousukarsintamatsi. Kyöstin ykkösvalinta on tällä kertaa Färjestad 2.15. Färjestad ja Skellefteå ovat tahkonneet aika tasaisia pelejä. Joni Ortio on torjunut hyvin Skellefteån maalilla, mutta Färjestadin veskarit Stefan Steen ja Lars Haugen ovat vuorotellen epäonnistuneet. Viimeisessä pelissä Lars Haugen kuitenkin oli vakuuttava, joten jos sama trendi jatkuu, niin ainakin tilastoja tuijottamalla Färjestadilla on hyvä mahdollisuus ottaa voitto tänään.
Tulos 3-2.

Nousukarsintamatsissa Timrå-Karlskrona Kyöstin suosikki on kotijoukkue, mutta ei sitä oikein tee mieli betsata alle kahden kertoimella suuren tasapeliriskin vuoksi. Laitetaan nyt kuitenkin kakkoshauksi Timrå 1.95, mutta jäädään odottelemaan, josko sen kerroin nousisi päälle kahden.
Tulos 0-1. Timrå voitti laakit 22-11, mutta hävisi pelin. Seuraavassa pelissä pitäisi jo saada kiekkoa maaliin, jos meinaa vielä taistella noususta. 

MUUTA
Jalkapallon puolella pelataan useita maaotteluja, joista varmaan löytyisi hyvää betsattavaa, jos vain jaksaisi scouttailla. Kyösti ei päivällä ehdi scoutata, mutta saattaa illemmalla lisätä tänne haun tai kaksi, jos jaksaa niitä ruveta etsimään.

LISÄYS klo 16.30
Koska eivät nuo lätkäkertoimet näkyneet muuttuvan, Kyösti päätti pari tuntia sitten nykäistä triplan: Japani-Ukraina (jalkkis) BTTS + Färjestad + Timrå. Veikan kertoimet noille lätkähakusille ovat tosi huonot, joten ei Timråta ja Färjeä kannata kyllä Veikalle paukuttaa isolla patilla. Jalkkiksen BTTS jo näkyikin toteutuneen, joten lappu on nyt sitten kiinni Färjestä ja Timråsta. Tiukkoja pelejä varmaan molemmat, joten ei tässä vielä kannata laitella skumppaa jäihin. Itse asiassa Kyösti ajatteli tänään ottaa muutaman Nobelanerin, koska ulkonakaan ei jaksa leikkiä lumisateen vuoksi, joten keskiviikko taitaa jäädä pitkävedon puolesta väliin.

Keskiviikkonahan ei jalkkista taaskaan pahemmin pelata, eikä lätkässäkään ole kuin Liigaa ja SHL-karsinta Leksand-Mora. Mora olisi ehkä maistunut, jos sen kerroin olisi ollut päälle kolmen, mutta eipä sitä kertoimella 2.80 varmaan kannata vetää. Tuntuu siltä, että bookkerit ovat aika lailla samoilla linjoilla Kyöstin kanssa siitä, että Leksand on pieni suosikki, mutta ihan mikä tulos tahansa on hyvinkin mahdollinen. Olisiko tasuri paras valinta kertoimella 4.10? Kyösti palaa sorvin ääreen jälleen torstaina tai viimeistään pitkänäperjantaina.
Tulos Mora voitti 3-2. Olisi kannattanut betsata Moraa, koska sen kerroin romahti. Mora siis heräsi taistelemaan sarjan voitosta, mutta Timrån heräämistä vielä odotellaan. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...