sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kyösti varmaan pelailee BTTS-rivejään, mutta jos Ligue 1:stä pelaisi voittajia, niin klo 16 Veikan Nantes 3.35 on kova kerroin. Nice on huonossa vireessä, joten Nantesilla on ihan ok mahdollisuus. Klo 18 matsissa Lille-Lyon vieraskerroin on niin surkea, ettei sitä kannata harkita. Lyon on päästänyt kahdeksan maalia omiin viimeisessä kolmessa pelissä, joten ainakin Kyösti pelaisi joko yli 2.5 maalia (1.70) tai sitten riskillä Lilleä, tosin Veikan kerroin 4.10 on huono verrattuna muihin. Lilleä kyllä varmaan kannattaa kokeilla muualle, mistä sitä saa jopa neljää ja puolta.

EDIT klo 21
Kyllä nyt Kyöstiä taas koetellaan kovalla kädellä. Kyösti teki yhden neljän kohteen BTTS-rivin ja yhden viiden kohteen BTTS-rivin. Ensimmäisestä rivistä 7/8 joukkuetta teki maalin ja toisesta rivistä 9/10 joukkuetta teki maalin. Portugalin liigan Moreirense oli se, joka ei saanut maalia aikaiseksi. Flashscoren punavalo kyllä välähti maalin merkiksi yliajalla, mutta tieto korjattiin myöhemmin Kyöstin suureksi järkytykseksi. Aika hyvällä prosentilla Kyösti tänään osui, mutta olisi tietysti ollut kiva, jos rahaakin olisi tullut. Saipa kuitenkin taas jännittää parilla eurolla oikein kunnolla, kjäh kjäh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...