tiistai 16. tammikuuta 2018

KESKIVIIKKO

Klo 20
Ligue 1
-Lille-Rennes 1 (2.08). Kierroksen selvästi järkevin haku. Lille pelaa hyvin valmentajavaihdoksen jälkeen, Rennes pelaa surkeasti varsinkin vieraissa ja kärsii poissaoloista. Lillen kerroin laskee melko varmasti alle kahden, joten ainakin Kyösti nykäisee sitä jo tällä kertoimella.

-Muista peleistä sen verran, että jos pelailee Vakiota, kannattaa varmaan lapulle läiskiä runsaasti ristejä ranskalaiskohteisiin. Pitkävetoon voisi kotijoukkueista harkita Metz 2.35, mutta tuo kerroin on ihan kipurajoilla, eikä Metz maistu, jos kerroin laskee piiruakaan. Metzillä on paljon poissaoloja, mutta niin sillä on ollut aiemminkin, silti se on pelannut hyvin. Ei sitä kuitenkaan suurella patilla kannata paukuttaa.

-Myös Guingampia voisi kokeilla kolmen ja puolen kertoimella, mutta Veikkaushan antaa sille vain 2.85, mikä on surkea kerroin. Toisaalta Veikkauksen kerroin Lyonille on hyvä 2.25, mutta Guingamp on ollut hyvässä vireessä viime aikoina, eikä Lyon maistu noin suurena vierassuosikkina.

-Oikeastaan ainoa vierasjoukkue, jota voisi nykäistä, on Montpellier 2.30. Se nojaa kovaan puolustukseen, joten Amiensin ja Montun peliin voi heittää tulosarvaukseksi joko 0-1 tai 0-0.

YHTEENVETO
Ykköshaku: Lille 2.08
Apuhaut: Metz 2.35 ja Montpellier 2.30.

EDIT klo 12
Lillen kerroin on jostain syystä nousussa maailmalla, joten sen pelaamista ei juuri nyt kannata kiirehtiä. Kyöstinhän ei enää tarvitsisi sitä asiaa miettiä, koska hän lykkäsi jo Lillen sisään, kuvitellen, että sen kerroin lähtee laskuun.

EDIT klo 22
Bärkkel, mitä helvettiä? Kaikki näytti pitkään tosi hyvältä, mutta eipä sitä onnea kestänyt loppuun asti. Metz piti, mutta Lille romahti käsittämättömästi lopussa, joten se tupla meni siihen. Monttu oli samalla lapulla Hockeyallsvenskanin Modon kanssa, joten se tupla kusi kunnolla, eikä siitä sen enempää. Päivä oli pettymys, pakko tunnustaa. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...