perjantai 13. lokakuuta 2017

Kösserwisser ei ehdi scoutata Ligue 2:sta eikä muita iltakohteita ennen kuin vasta illansuussa, joten hän julkistaa mahdolliset patonkihakunsa vasta noin klo 18-19. Polkaistaan kuitenkin vetopäivä käyntiin tuollaisella aiemmin rakennetulla kioskipelaajille suunnatulla verryttelyrivillä. Vähän arveluttaa nykäistä riviin pelkkiä vierasjoukkueita, mutta pakkohan se on, koska uskonnolliset syyt eivät salli Kyöstin sekoittaa kakkosia ja ykkösiä samaan riviin, kjäh kjäh.

Klo 18.30
HPK-Sport 2 (2.90)
Tappara-Kärpät lopullinen voittaja Kärpät (2.35)
Jukurit-Lukko 2 (1.98)
=13.49

Lukko tuntuu hieman alikertoimiselta, mutta eipä Mestiksestäkään parempia hakuja löytynyt Kyöstin taidoilla.

LISÄYS klo 17.30
Kyösti on nyt melko väsynyt ravattuaan ympäriinsä koko päivän, joten hän ei jaksa ruveta scouttaamaan jääkiekkoa, vaan lätkäisee tuohon over-tuplansa Ligue 2:sta. Kierroshan on siitä ikävä, että muutama hyvä suosikki pelaa vieraissa, ja on saanut liian pienen voittajakertoimen. Siksi siis mentiin taas overeiden puolelle. Ehkäpä Kyösti ymppää riviinsä vielä jonkun kolmannen kohteen, jos muualta tulee hyvä vihje, mutta itse hän ei enää myöhäispelejä scouttaile.

Chateauroux-Reims yli 2.5 (2.08)
Quevilly Rouen- AC Ajaccio yli 2.5 (2.03)
=4.22

EDIT klo 23
Kyöstin korpivaellus senkun jatkuu. Kyösti teki tänään kolme riviä, joista kaikki kusivat komeassa kaaressa. Liiga-rivi lähti hyvin käyntiin, mutta Sport ei jaksanut pitää johtoaan. Kyöstiä turhauttaa, koska hakuja osuu noin puolet tai hieman alle puolet, scouttasipa niitä pää märkänä ja peräsuoli pitkällä tai ei scoutannut ollenkaan. Täytyy ottaa lauantaina hieman rennommin ja yrittää mietiskellä, mitä sarjoja kannattaa ja mitä ei kannata scouttailla. Kyösti yrittää saada scouttaustuloksensa ulos ennen klo 14.30, koska silloin alkaa Poolin ja Unitedin matsi--ja jos Pool häviää, niin maansuru laskeutuu kotikorsuun, eikä sen jälkeen scouttaamisesta tule enää yhtään mitään. United on tällä hetkellä niin vahva, että Kyösti olisi suht tyytyväinen jopa tasuriin.  

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...