tiistai 12. syyskuuta 2017

Saaplari kun tulee taas voimattomuuden tunne, kun tuijottaa tämän illan pitkää vetolistaa tietäen, ettei ehdi scoutata kuin murto-osan peleistä. Täytyy aloittaa kiipeämällä perse edellä puuhun eli scoutataan ensin myöhäisfutis ja jos aikaa riittää, vilkuillaan myös lätkää.

Klo 21.30
-Slovenia-Latvia (EM-koripallo). Kyösti ei vihjaa tähän kummankaan voittoa, mutta toteaa, että nyt olisi viimeisiä hetkiä pelata Latviaa, jos sitä meinaa pelata, sillä sen kerroin 1.90 Veikalla on vielä tällä hetkellä isompi kuin Slovenian 1.80, mutta kohta osat vaihtunevat. Kyösti ei kyllä yhtään osaa sanoa, kumpi tämän voittaa, joten ainakaan kerroinsuosikkia ei tee mieli pelata. Mitä tulee pistemääriin, Kyösti olisi valmis betsaamaan underia. Raja on vedetty 164.5 pisteeseen eli aika korkealle. Perusprinsiippihän on se, että molemmat ovat tehneet paljon ja laskeneet vähän, mutta keskinäisissä peleissä on tullut vähän pisteitä, joten voisi kuvitella, että tänään puolustetaan, eikä mätetä koreja urakalla. Veikkauksella underin kerroin on matala 1.85, mutta jos muualta saa vielä öbaut kahden kerrointa alle 164.5 pisteestä, niin kyllä sitä voi Kyöstin mielestä nykäistä. Peli saa päättyä vaikka 83-81 ja silti under toteutuu.

EDIT klo 23.30
No olipa omituinen peli. Molemmilla oli komeita hallintajaksoja, eikä voittaja ratkennut kuin vasta viime minuuteilla. Peli näytti jo ratkenneen 1. jaksolla, mutta vaaka kääntyi totaalisesti 2. jaksolla. Kyösti jo luuli, että Latvia tuli takaa ohi voittoon, mutta niin vain Slovenia pystyi nakkelemaan ratkaisevat korit. Heh, pisteitä tuli aika paljon enemmän kuin Kyösti osasi odottaa. Kyösti odotteli, että mentäisiin tasatahtia alusta loppuun, eikä pisteitä tehtäisi tällä lailla vuorotellen pitkissä putkissa. 

Klo 22.00
-Bolton-Sheffield Utd 2 (2.35). Täytyy napata tuo Veikan iso kerroin kiinni ennen kuin se laskee. Kuntopuntarit eroavat kuin yö ja päivä: Boltonilla on kolme sarjatappiota alla maalein 1-9, Sheffieldillä kolme voittoa.

KYÖSTI LISÄÄ
Tuosta klo 18.30 alkava verryttelyrivi pelihimoisille. Kyösti muutti mielensä ja pelailee Latvian voittoa tuohon tuulipukuriviin. Isommalla panoksella hän ei Latviaa pelaisi.

TPS-Vaasan Sport yli 4.5 (1.70)
Ak Bars-Spartak M yli 4.5 (1.85)
Sheffield Utd 2.35
Latvia 1.90
=14.04

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...