perjantai 4. elokuuta 2017

Alkuilta ei tarjoa mitään mielenkiintoista, joten haut on tehtävä myöhäisillan kohteista. Kyösti scouttailee niitä, kunhan ehtii. Hän ottaa tavoitteeksi löytää kolme hakua illan listalta.

EDIT ilta
Kyösti pelaa tuollaisen iltatriplan, eikä jaksa tänään scouttailla kovin perusteellisesti, koska MM-yleisurheiluakin olisi katseltava ja scouttailtava. Irlannista olisi voinut nykäistä myös Derry 2.75, mutta koska sen kerroin oli nousussa, Kyösti valitsi Bohsin, jonka kerroin on laskussa.

Klo 21.00
AC Ajaccio-Brest yli 2.5 (2.25)
LeHavre-Auxerre yli 2.5 (2.45)
Bohemians-Bray 1 (2.18)
=12.01

-------------------------------------------------------------------------------------------------

LISÄYS iltapäivä
Sen verran pelihimo riivasi, että Kyösti teki tuollaisen verryttelyrivin ihan vain kertoimien laskun perusteella, ilman suurempia scouttailuja. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta Kyöstin vetelyuralla, kun hän kokeilee virolaista joukkuetta, kjäh kjäh. Venäjän liigan Anssi Miekkakala on Kyöstin mielikuvissa ollut parempi kuin Rostov, mutta nyt tilanne näyttäisi olevan toinen. Sitä paitsi Rostovin kerroin on laskussa, joten vedetään verryttelyriviin pelkkää kakkosta.

Klo 18.30- 20.00
FC Espoo-KäPa 2 (2.25)
JK Tammeka-Sillamäe 2 (2.55)
Anzhi-FK Rostov 2 (2.50)
=14.34

EDIT klo 20
Buahahaa, olipa surkea verryttelyrivi. Tekisi melkein mieli poistaa se jälkikäteen, mutta mitäpä sitä suotta kaunistelemaan näitä vihjauksia, koska maine on mennyt jo kauan sitten, kjäh kjäh. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...