keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Eilinen rivi jäi harmittavan vähästä kiinni, koska Kyösti taas sortui sekoilemaan BTTS-hakujensa kanssa, mutta turhapa sitä on enää märehtiä, koska Kyösti sai mitä tilasi, kjäh kjäh. Lohtua toi se, ettei United voittanut Evertonia, koska nyt Poolin UCL-paikka näyttää oikeastaan jo aika todennäköiseltä. Poolin loppukauden ohjelma on helppo, mikä ei ehkä ole hyvä asia, koska Pool on kompuroinut juuri niitä etukäteen helpoiksi kuviteltuja vastustajia vastaan. Kyöstikään ei siis juhli vielä, vaan vasta sitten, kun neljän kärkeen sijoittuminen on varmaa.

Klo 21.45
-Hull-Middlesbrough 1 (2.05). Eikö tuo Hullin yli kahden kerroin ole tosi hyvä, kun ottaa huomioon, että Hull on hyvä kotijoukkue, eikä Boro ole tehnyt kuin yhden maalin viimeisissä kuudessa pelissään?

-So'ton-Crystal Palace 2 (4.50). Tätä voisi kokeilla ihan huvikseen jonkun toisen isokertoimisen haun kanssa, mutta ei sitä kannata laittaa ykköshaku Hullin kanssa samaan riviin, koska Hull on paljon todennäköisempi osuma.

YHTEENVETO
Juu, Kyösti tietää, että Tipexin Kisu on jo vihjannut näitä samoja, mutta minkäs teet, kun ei oikein muutakaan voi betsata. Hull on hyvä haku, jonka Kyösti luultavasti survaisee johonkin suuremman panostuksen tuplaan tai triplaan. Palaceen ei viitsi kovin paljoa sijoittaa.

RIVI
Kyösti päätti kokeilla pitkästä aikaa oikein kunnon grand slamia, eli neljän eri lajin kvartettia. On lätkää, sählyä, handista ja rivin päätteeksi se hyvän tuntuinen Hull. Kyöstillä on hyvä bärstuntuma noista overeista, joten jos rivi kusee, niin se kusee Kalpaan, jolla on usein ollut vaikeuksia Jypin kanssa.

Klo 18.30
Kalpa-Jyp 1 (2.32) 
Classic-Happee yli 10.5 (1.65)
GrIFK-Atlas yli 51.5 (1.83)
Hull-M'brough 1 (2.05)
=14.36

EDIT klo 16
Saaplari kun rupesi arveluttamaan tuo Kalpa. Kyösti jo heitti tuon rivin sisätiloihin parilla eurolla, mutta jos joku ei ole vielä Kalpaa betsannut, Kyösti kehoittaa häntä mieluummin kuuntelemaan oman sydämensä/järkensä ääntä kuin peesaamaan Kyöstiä. Sekä Kalpaa että Jypiä on vihjattu muualla, joten mielipiteet jakaantuvat kahteen leiriin.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...