Kyösti ei ehdi paneutua maanantain jalkapalloon, joten jalkkishaut pitää tehdä muualta. Hockeyallsvenskankaan ei kovin pitkää listaa tarjoa. Siellähän kaksi kärkijoukkuetta pelaavat nousukarsintapaikasta, kuten myös sijoille 3.-8. sijoittuneet. Sitten kun Hockeyallsvenskanin kaksi parasta on saatu setvittyä, ne pelaavat SHL:n kahta huonointa vastaan sarjan, jonka kaksi parasta pelaa ensi kaudella SHL:ssä. Näin Kyösti itselleen asian selitti. Suomenkielisessä Wikipediassa on eri tiedot kuin ruotsinkielisessä, mutta eiköhän se Ruotsin versio ole oikeassa. Tämän päivän pelit ovat siitä alemmasta sarjasta eli sijoille 3.-8. päässeiden joukkueiden sarjasta. Oikeastaan ainoa hyvä kerroin näyttäisi olevan Västerviks 1.90. Västerviks on pienen lamakauden jälkeen päässyt taas hyvään vauhtiin ja on ollut vakuuttava kotona. Kyöstille tuo kerroin kelpaa, koska se näyttää olevan hurjassa syöksyssä maailmalla. Toinen haku voisi olla AIK, mutta kerroin 1.73 on turhan pieni. EDIT No voi helevetti, Västerviksin kerroin laski juuri hetki sitten -->1.83, joten se siitä ylikertoimesta. Kaipa tässä sitten pitää ruveta ahneeksi ja vetää Västerviksin vähintään kahden maalin voittoa kertoimella 2.65.
EDIT Jiihaa, Kyösti on takaisin voittoputkessa! Kyösti pelasi Västerviksin lisäksi vielä kuitenkin sitä AIK:ta, koska kerroin nousi. Kolmantena pyöränä oli lapulla Tsekin Vitkovice, ihan vain laskeneen kertoimen takia. AIK joutui kyllä tosi tiukille Timrån kanssa, varsinkin kun otti jäähyt ihan loppuun. Timrå pisti huonon alun jälkeen ilman tuota jäähyäkin melko väkevän kirin päälle, joten kyllä Timrå kiinnostaa seuraavassa pelissä, tietysti kertoimista riippuen.
Tiistaina on aika paljon kohteita, mutta Kyösti scouttaa ensin SHL:n ja sitten varmaan vielä pari kohdetta Englannin Championshipistä, vaikkei sitä seuraakaan ihan päivittäin. UCL taitaa olla niin selvää pässinlihaa, ettei siitä hakuja löydy, vaan pitää katsella matsia ihan penkkiurheilumielessä. Lähinnä kai kiinnostaa, että käyvätkö Arsenalin pelaajat kovinkin kuumana, koska putoaminen odottaa, mutta 90 minuuttia pitäisi vielä pelata. Kyösti povaa Arsulle paria punaista korttia, kjäh kjäh.