sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Voihan hevon v*ttu, miten voi Liverpool laskea neljä maalia toisella puoliajalla? Kyllä nyt kyrsii ihan armottomasti. Kyösti tunnustaa sen rehellisesti. Kyllähän kahden maalin johto pitäisi pystyä pitämään, jos meinaa taistella Valioliigan voitosta. Nythän tässä saa ruveta jo pelkäämään tosissaan, että Tottenham tulee takaa ohi ja Pool tippuu neljän joukosta. Bärkkeeeellll!!!!

Ensi viikon teema on se, että joka päivä pelaillaan muutamia lätkäpelejä. Jalkapallossa seuraava isompi pelipäivä on torstai, jolloin pyörii monen ottelun voimalla UEL. Toki tiistaina ja keskiviikkona pelataan UCL-kierrosta, mutta Kyösti ei varmaan niitä pelejä betsaile, koska ainoastaan muutamassa pelissä on isompi panos. Kyösti ei vielä tiedä, ryyppääkö hän tiistaina suruunsa Poolin tappion johdosta, vai mököttääkö hän selvin päin television edessä Linnan juhlien pönöttäjiä katsellen. Maanantaina hän luultavasti tekee iltarivin, mutta tiistai ja keskiviikko saattavat jäädä väliin, vähän mielialasta riippuen.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...