perjantai 8. heinäkuuta 2016

Aika heikostihan noita kohteita on tarjolla, mutta Kyösti yritti silti listata muutamia perusprinsiippejä:

Klo 18.30
-FC Kiffen-FC Espoo 1 (2.35). Tähän kohteeseen Kyöstin ainoa perustelu on se, että Veikkauksen kerroin Kiffenille on huippuhyvä, koska muualta saa enää noin 2.10. Jos kerroin tuosta laskee, Kyösti vetää vihjeensä takaisin.

Klo 19.30
-VPS-FC Lahti 1 (2.30). Vepsin kotisaldo on 4-1-1 (9-2) ja Lahden vierassaldo 0-3-4 (4-12), joten eipä tässä tarvitse miettiä, mitä merkkiä pelaa. Kaiken lisäksi Lahdella on enemmän poissaoloja, joten kyllä tuolla kertoimella ykkönen maistuu. Kyöstiä kiinnostaa tässä pelissä eniten se, miten 18v maalivahtilupaus Santeri Pakkanen pärjää. Hän torjui nollapelin debyytissään kotipelissä Kupsia vastaan, joten kaveri tuntuu kyvykkäältä. Kyöstin visio kuitenkin on, että Lahden puolustus uinahtelee jälleen vieraspelissä sen verran pahasti, ettei hyväkään veskari pysty estämään verkon heilumista. Kyösti ennustaa vähämaalista kotivoittoa, ehkä 1-0 tai 2-0.

Tupla Kiffen + VPS = 5.40.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...