keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Saaplari kun taas olisi paljon eurooppalaista koripalloa, mihin voisi vedellä niitä overeita sydämensä kyllyydestä, mutta kun ei niitä millään jaksaisi ruveta scouttaamaan (varsinkaan kun scouttaamisesta ei yleensä ole juurikaan hyötyä). Täytyy ensin tehdä tuommottinen humoristinen verryttelyrivi ja katsella sitten illemmalla kotikorsun pimeydessä, josko jaksaisi miettiä lisää eurokorista. Otetaan nyt kuitenkin lapulle pikascouttuulla Eurocupin turkkilaispelin over, koska molemmat tekevät paljon pisteitä ja Galatasarayn pitäisi saada takaisin rosteriinsa pisterohmu Errick McCollum, ainakin jos on uskominen Eurocupin sivujen ennakkojuttua. Karsiyaka puolustaa aika hyvin, mutta luulisi, että tuo 155p ylittyy. Näiden joukkueiden edellinen kohtaaminen Turkin liigassa joulukuussa päättyi 97-92.

Hockeyallsvenskanissa pelataan kolmanneksi viimeinen kierros, eikä Kyösti uskalla ottaa lapulleen kuin vanhan tutun Moran, koska se on ollut hyvä kotonaan ja pisteet tulisivat sille tarpeeseen. Muutamalla joukkueella, kuten Oskarshamnilla, Sundsvallilla ja Asplövenillä, ei juuri pistetarvetta ole sarjasijoituksen kannalta, joten aika vaikea tällaisten joukkueiden pelaamiseen on ottaa kantaa.

Klo 18.30
Peliitat-Jokipojat yli 5.5 maalia (1.85)
Leki-Jukurit yli 5.5 maalia (1.83)
Pinar Karsiyaka Izmir-Galatasaray Istanbul yli 154.5p (1.80)
Mora-Björklöven 1 (1.85)
=11.27

Joo, tästäkin tuli sitten tyypillinen viihderivi, joka tuskin osuu. Lähinnä kai Kyösti odottaa, että Leki-Jukurit over ja Moran voitto toteutuvat.

EDIT klo 19
Juu'u, 1. erät on pelattu: Liigassa tehtiin 12 ja Mestiksessä 4 maalia, joten tulipa taas valittua sarja aivan väärin. On tämä Kyöstin overeidenpeluu kyllä ihan täydellistä lottoa, mutta senhän kaikki jo tiesivätkin, kjäh kjäh. Täytyy jälleen kerran yrittää hieman rajoittaa niiden betsailua ja betsailla sen sijaan voittajia. Mutta kun esim. koripallossa ei Kyöstin osaamisella ikinä pääse voitolle betsaamalla tasoitusvetoja...

EDIT klo 21.30
Joo'o. Kun menee päin persettä, niin menee sitten kunnolla. Mora-Björklöveniä on pelattu kaksi erää, laukaukset 31-12 Moralle, maalit 1-0 Björklövenille. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...