torstai 22. lokakuuta 2015

Olisi taas niin maanper...usteellisen paljon Euro-futista ja -korista tarjolla, mutta Kyösti ei ainakaan tällä hetkellä varsinaisesti pursu scouttausintoa, joten täytyy ensin scouttailla jääkiekkoa ja katsella sitten illemmalla, jaksaako ruveta perkaamaan muita lajeja. Tuskinpa Kyösti ainakaan UEL-futista rupeaa tonkimaan syvemmältä, vaan arpoo lapuilleen muutamia kohteita sieltä täältä. Koriksessa kiinnostaa lähinnä Euroleaguen Pinar Karsiyaka päälle kolmen kertoimella, mutta täytyy nyt katsella, uskaltaako sitä nykäistä vai ei.

Ruotsin jääkiekko ei ole ihan viime aikoina osunut parhaalla mahdollisella tavalla, eikä sieltä tänäänkään löydy mitään ns. varmoja. SHL:sta kiinnostavat hyvä kotijoukkue Linkoping ja peliään parantanut Växjö, joista Kyösti arpoi lapulleen Linköpingin. Hockeyallsvenskanin puolelta ainakin tappioputkessa kärvistelevällä Björklövenillä on alikerroin, joten se ei kiinnosta. Oskarshamnilla tuntuu olevan kovia vaikeuksia juuri Moran kanssa, joten päivän virallinen valinta osuu Panterniin. Pantern on voittoputkessa, koska se ei ole laskenut kuin yhden maalin viimeisissä kolmessa pelissään. Puolustuksen onkin syytä toimia, koska ei se mitenkään erityisen paljon maaleja teekään.

Kyösti ei vielä ole päättänyt, miten hän yhdistelee nuo haut, mutta  noita hän aikoo pelata. Eiköhän noista synny pari tuulipukukvartettia.

Klo 18.30
Saipa-TPS 1 (2.08)
Ässät-Sport 1 (1.75)

Klo 20
Linköping-Färjestad 1 (1.93)
Pantern-Asplöven 1 (2.13)

AZ-Augsburg >2.5 maalia (1.80)
Partizan-Athletic >2.5 maalia (2.00)

Klo 22
Radip Wien-V. Plzen >2.5 maalia (1.90)
Fenerbahce-Ajax >2.5 maalia (1.75)

Heh, jotenkin tuntuu siltä, että lätkähaut pitäisi laittaa omaan riviinsä, koska yleensähän futisovereista toteutuu vain noin puolet ja varmaan tänäänkin rivit kusevat juuri niihin. Oikeastaan vain Rapid-Plzen näyttää selvältä overilta. Olisi tehnyt mieli betsata AZ:n voittoa, mutta ei ollut munaa, joten tuli nyssitten heitettyä siihenkin overi. Jos Kyösti pelaisi undereita, hän pelaisi tänään niitä Dnipro-ASSE ja Monaco-Qarabagh -matseihin, joista on odotettavissa aika vähämaalisia ranskalaisnysväyksiä, mahdollisesti kiikarilukemat.

EDIT klo 19.30
Saipa mitä hemmettiä? Laukaukset toisen erän alussa 14-5, maalit 0-2. Bärkkel. On tämä melkoista lottoa. Toivottavasti Ruåtsin lätkä sujuu paremmin. 

EDIT klo 22.20
Kammottava tuuri tänään. Linköpingin hyvä alku lässähti ja Färjestad painoi sikana päälle, kunnes sai pelin tasoihin. Linköpingillä oli 4min ylivoimaa ihan lopussa, mutta maalipuut siinä vain kolisivat. Olihan tosin Färjelläkin ylivoima ennen summerinsoittoa, joten kaipa tuo pistejako sitten oli reilua tapahtumiin nähden. Vähän kyllä harmittaa, koska Ruotsin lätkähaut olivat samassa lapussa näiden iltaovereiden kanssa, joten jos Linköping olisi voittanut, olisi saanut jännittää vielä pari tuntia. Eipä sitten muuta. Täytyy kerätä surkeasti menneen torstain jälkeen itseluottamuksen rippeet lattialta ja yrittää palata perjantaina voittojen tielle. Eipä tässä kyllä suuria odotuksia perjantailta ole, koska on taas sitä Ligue 2:sta, kjäh kjäh.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...