tiistai 1. syyskuuta 2015

Kyösti valitsee tänään riviinsä useita overeita, koska niitä on niin helppo jännittää tulospalvelusta. Ei tarvitse pelätä, että väärä joukkue tekisi maalin, vaan kun tulospalvelusta kuuluu "plim", niin se on hyvä juttu, teki maalin kumpi tahansa. Siinä voi sitten vaikka mussuttaa voileipää ja lukea lehteä, eikä tarvitse edes vilkaista tulospalvelua, kjäh kjäh.

Tuossa rivissä on pari hakua klo 17 ja pari klo 19.30 alkavista peleistä. Jos ekat haut alkavat kusta, niin siinä on varmaan päälle tunti aikaa tehdä uusi rivi.

Naisten pesiksen välierissä Jyväskylä johtaa 2-1 ja voi tänään ratkaista finaalipaikan itselleen. Sarjassa on tehty lisääntyvässä määrin juoksuja: ekassa pelissä 6, tokassa 18 ja kolmannessa 21. Molemmat ovat pystyneet tekemään aika paljon juoksuja, mikä on hyvä asia overin kannalta. Varsinkin Jyväskylä on saanut myllyn pyörimään. Kyöstin näkemys on, että Jyväskylä voi pelata suht vapautuneesti, joten mailaa ei tarvitse ihan epätoivoisesti puristaa. Porilaiset sen sijaan pelaavat veitsi kurkulla, mutta Kyösti uskoo, että kotietu auttaa heitä tekemään vähintään 4-5 juoksua. Tulosarvaus on suunnilleen 10-5 Jyväskylälle. Jyväskylä finaaliin viimeistään supervuoron kautta et sillei hei!

Klo 17
Pori-Jyväskylä N >11.5 juoksua (2.05)
Salavat-Avtomobilist >4.5 maalia (1.78)
Dinamo M-Admiral >5.5 maalia (2.18)
Neftehimik-Avangard Omsk Avangard >2.5 maalia (1.68)
=13.36

-Jugra on aiemmissa kohtaamisissa tehnyt aika paljon maaleja Magnitokorskin verkkoon, joten Kyösti hetken harkitsi tähän peliin Jugra >2.5 maalia (4.40), mutta jätti nyt sitten sen väliin, koska ei ollut uhkapelituulella. Ei se varmaan ihan mahdoton haku olisi.

-Nuo iltapelit olivat melkoisen kinkkisiä scoutattavia, joten Kyösti arvelee, että iltapäivähaut ovat parempia kuin ne iltahaut

EDIT klo 19.25
Pöh, olipas Pori saamaton. Jyväskylä voitti juoksut 9-2, joten over jäi yhden juoksun päähän. Kyösti on nyt niin pettynyt, ettei jaksa ruveta enää laittamaan uusia vetoja sisään, vaan vetäytyy lueskelemaan. Kyösti palailee vetohommiin sitten, kun on taas pelejä. Lauantainahan alkavat koriksen EM-kisat, joten sitten on laitettava täysi höyry päälle ja scoutattava taas pää märkänä ja peräsuoli pitkällä...

Onhan tämä periaatteessa säälittävää jälkipelaamista, mutta Kyösti nyt kuitenkin kertoo sen verran, että vaikka tuo rivi kusi yhteen ainoaan pesiksen juoksuun, niin Kyösti sai kuin saikin lohdutusvoiton Teivon ravien Toto5:sta. Parin euron lapulla tuli 36 euroa, joten pitkästä aikaa oli voitollinen rahapelipäivä. Olisi tietenkin ollut mukavaa voittaa myös pitkävedosta, mutta kaikkea ei voi saada. 

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...