keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Wuhuu! Olipas se mukava vetopäivä, vaikka rikastumaan ei päästykään, koska muutaman euron sijoituksella tuli vain muutama kymppi. Pesikset nasahtivat vaikeimman kautta, mutta baseballit jo vähän helpommin. Kyösti oli aika varma, että rivi osuu, kun kolme hakua oli hoitunut himaan ja Brewers-Braves -matsissa tarvittiin enää pari juoksua, vaikka inningejä oli vielä neljä jäljellä. Kieltämättä nasautus olisi saanut orgastiset mittasuhteet, jos >7.5 juoksua olisi varmistunut vasta viimeisen inningin tasoittavalla, mutta hyvä näin. Siinäkin mielessä kävi tuuri, että vierasjoukkue Braves oli johdossa, joten 9. tasoittava ei olisi jäänyt pelaamatta, mikä tietysti olisi auttanut overin toteutumisessa.

Torstai näyttää sellaiselta, että ainakin UEL-futiksesta kaiken järjen mukaan pitäisi löytyä se normi 3-4 hakua. Pesiksessä on pari peliä, kuten myös baseballissa pari aikaista peliä, joten Kyösti olettaa, että niistä saa sen toisen tuulipukukvartetin kasaan. Otetaan sitten vaikka apukohteita futiksesta, jos ei muuten meinaa onnistua. Kyösti luultavasti postailee rivinsä tänne vasta joskus klo 16-17. Röyh.

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...