Kyösti ei jaksanut tänään ruveta ollenkaan scouttaamaan. Polven kuntouttaminen vie tällä hetkellä hänen huomionsa. Lähipäivien betsausaikataulu lienee se, että tiistaina, torstaina ja perjantaina Kyösti saanee rivin aikaan. Pääpaino taitaa olla jääkiekossa, koska turhaanpa Kyösti jotain Valioliigaa rupeaa scouttaamaan ja vihjaamaan, koska muut osaavat sen paljon paremmin. Kyöstin jaarittelut ilmestyvät tällä viikolla varsin myöhään, luultavasti noin klo 17-18. Kyösti palaa asiaan tiistaina.
Jalkapallosta eli jaliksesta eli jalitsusta sen verran, että Kyösti katseli ajankulukseen Ligue 1:n maalikimaran. PSG se vain tuhlaili maalipaikkoja ihan urakalla. Sillä oli varmaan puoli tusinaa loistavaa paikkaa, mutta eivät miljonääritkään saaneet palloa verkkoon. PSG:n ainoa maali tuli rankkarista, mutta siihenkin Zlatan tarvitsi kaksi yritystä, kjäh kjäh. Harmi, ettei Lyonin Alexandre Lacazette pelannut, sillä hän olisi voinut kurittaa saamatonta PSG:tä ikävällä tavalla.
Kierroksen suurin onnistuja oli Guingampin maalivahti Jonas Lössl, joka teki muutamia fantastisia torjuntoja Monacoa vastaan. Olihan se kyllä aika yllättävää, että Monacoa vastaan ei ole tehty maalia valovuosiin, mutta nyt siihen pystyi vajaamiehinen Guingamp.
Toinen onnistuja oli Marseillen hyökkääjä Lucas Ocampos. Kundi pelasi ensimmäistä peliään Marseillen paidassa ja onnistui maalinteossa jo vartti sen jälkeen, kun tuli vaihdosta kentälle. Eihän hänen tyylinsä ihan vielä ole silmiä hivelevää katsottavaa, mutta potentiaalia hänessä näyttää olevan. Maali tuli kulmatilanteesta hyvällä kosketuksella. Kannattaa pistää kaveri tarkkailuun! Varmasti Valioliigassa ja Espanjassa ollaan jo laitettu rasti kaverin nimeen perään...