perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ligue 2.
Kyösti ajatteli, että tuossa voisi olla kolme kotivoittajaa: LeHavre 1.95, Nancy 1.80, Clermont 2.20. Ainakin Nancylla näyttää olevan kova halu nousta Ligue 1:een, joten tehdään siitä ykköstipsi. Nancyn kerroin on aika kehno, mutta kyllä se melko osuvana sunnuntaipelaajan rekkaan kelpaa. Angers on hävinnyt neljä viimeistä matkapeliään, joten ei siellä päin taideta enää haaveilla noususta, mistä syystä Kyösti tekee Clermontista kakkostipsin ja illan virallinen tupla olkoon siis Nancy+Clermont. Toki Metz on kierroksen todennäköisin voittaja, mutta ei sillä minikertoimella viitsi lähteä leikkimään edes Kyösti.

Yllättäjiä voisivat olla vaikka Creteil 4.95 ja Brest 4.90, mutta koska Niort häviää aika harvoin kotonaan, niin kyllä kai Creteil olisi se Kyöstin valinta vierasvoittajaksi. Siitä näkyy saavan jossain 6.00, mikä on Kyöstin mielestä jo kokeilemisen arvoinen kerroin.

Englanti.
Perustupla:
Carlisle 2.65
Bury 2.25

Lisäkohteita rekkamiehille ja -naisille:
Bolton 2.55
York 2.65
Scunthorpe 2.00 huono kerroin pöh

Jos ihan motivaatiohommeleita eli pistetarvetta katsellaan, niin Notts County 3.00 ja Rotherham 3.65 voisivat tulla kyseeseen. Täytyy nyt jälleen kerran sanoa, että nämä aladivarithan ovat aivan utopiaa Kyöstille, eikä hän tunne näitä pelaajia, vaan katselee ihan sarjataulukkoa ja kuntopuntaria. No, Walsallilta puuttuu ykkös- ja mahdollisesti myös kakkosmaalitykki, joten kaipa sen on jo pakko näkyä. Joo, kyllä Kyösti ainakin perustuplaansa pelaa, mutta saa nyt nähdä, viitsiikö noita muita ruveta kokeilemaan.

EDIT No jo nyt on markkinat, kun tasurit tuhosivat sekä iltapäivä- että iltavedot! Iltariviinsä Kyösti laittoi Nancyn ja Clermontin lisäksi vielä koriksen Milanon(-4), ja nyt näyttää siltä, että Milano voittaa helposti, joten rivi jäi kiinni Clermontista. Surkeasti kävi voittamisen kannalta, mutta ainakin tuo ykköstipsi Nancy piti, joten jotain positiivista sentään. Huomenna ei kamalasti pelattavaa ole varsinkaan myöhäisiltana, joten Kyösti varmaan ostaa kassillisen Nobelaneria ja menee jonnekin järven rantaan sitä lutkuttamaan. Hän palailee vetotoimintaan sunnuntai-illaksi. 


KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...