sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sunnuntain perusprinsiipit

DEL
Kaiken järjen mukaan EHC Münchenin pitäisi voittaa tänään kotonaan Nürnberg. Sillä on pari koti- ja vierasvoittoa alla ja se ajaa tiukasti takaa Nürnbergia sarjataulukossa. Voitolla München nousisi tasapisteisiin Nürnbergin kanssa eli viimeinen varma puolivälieräpaikka olisi vain maalierosta kiinni. Motivaatio pitäisi Münchenillä olla vähintään samalla tasolla vieraiden kanssa. Veikkaus antaa kertoimen 2.05, mikä on huono, mutta muualta näkyy saavan jopa 2.20, mitä voi pitää oikein hyvänä kertoimena.

Muita mahdollisia pelikelpoisia hakuja voisi olla esim. Schwenninger. Se pelaa kotonaan paljon paremmin kuin vieraissa, minkä takia Kyösti ilman muuta pelaisi sitä, mutta sarjataulukko pistää mietteliääksi. Schwenninger ei pääse edes säälipleijareihin, joten riittääkö yritys, kun pelissä ei ole panosta? Kerroin 2.55 olisi kyllä ihan hyvä. Myös Iserlohn 2.35 voisi tulla kyseeseen. Tänään perusajatus tuntuisi olevan se, että kotijoukkueita kannattaa pelata.

Jalkapallo
FA-Cup. Veikkaus antaa Liverpoolille hyvän kertoimen 2.75 Arsua vastaan. Arsulta puuttuu aika monta pelimiestä ja onhan Liverpool pelannut viime pelit hyvin, mutta silti Kyösti empii. Liverpool ei cupissa ole mitenkään loistava vierasjoukkue, mutta kaipa sitä pitää nykäistä, jos ei muuta keksi. Kuitenkin jos kerroin tuosta laskee, niin ei Poolia enää viitsi nykäistä jollain kahden ja puolen kertoimella--joku roti pitää näissäkin touhuissa olla. Kyösti tekee silleen, että katselee ukkojen hiihtoviestin ja jos Liverpoolin kerroin on senkin jälkeen 2.75, hän nykäisee sitä. Jos kerroin on laskenut, on helpompi jättää ottelu betsaamatta. Heh.

Ligue 1.
ASSE:lla on Veikkauksella vähän liian pieni kerroin 1.90 Marseillea vastaan. Ei sillä nyt kai mitään järkyttäviä poissaolohuolia ole, mutta olisi helpompi betsata ykköstä, jos siitä saisi edes 2.00-2.05. Kyösti odottelee ASSE:n voittavan, mutta se jää Marseillen kanssa hyvin usein tasuriin kotonaan. X saattaisi olla edullisin valinta tähän peliin, mutta Kyöstihän ei tasureita tykkää pelata.

Serie A.
Saaplari, kun sen Tipexin Kisun vihjeet tulivat maksullisiksi. Serie A -vihjeitä oli kiva lukea aamukaffetta ryystäessä. Nyt pitää yrittää löytää hakunsa pelkästään tilastoja tuijottamalla. Kyösti on näköjänsä ympyröinyt listalta Atalantan ja Genoan. Kyöstillä ei tähän hätään ole kommentoida poissaolotietoja, mutta kyllähän Atalanta 2.50 vaikuttaa ihan kiinnostavalta.  Jostain syystä sen kerroin on noussut pari kymmenystä, mutta eihän se sitä tarkoita, että se häviää. Täytyy kuitenkin yrittää kaivaa jostain loukkaantumistiedot, ennen kuin tekee betsauspäätöksensä.

Koripallo.
Kouvojen poissaolotilanne on parantunut, joten siltä voidaan odottaa hyvää panosta tänään. Karhuilla ei pitäisi olla suurempia poissaolohuolia. Kouvoilla on useampi tappio alla, mutta kyllähän se antoi viimeksi tiukan vastuksen kovalle Pyrinnölle, joten ei se ihan perseestä ole.  Aika vaikea peli ennustaa, mutta suurempi kerroin ratkaisee ja Kyösti valitsee Karhut ainakin jollekin pienelle lapulle, esim. tuommottiselle:

55Atalanta - Parma1 _ _2,50--
67FC Augsburg - FC Nürnberg1 _ _1,75--
70Kouvot - Kauhajoki_ _ 2--2,10
99EHC München - Nürnberg1 _ _2,05--
Kokonaiskerroin: 18,83

EDIT Ei sitten mennyt ihan putkeen...

KYÖSTIN SHOKKI-ILMOITUS! Kyösti heräsi viime yönä, pyöri aikansa levottomasti punkassa, päätyen lopulta siihen lopputulokseen, että tämä blo...